No otsikko kaiken kertookin. Ihan hullua kerrassaan.

Oltiin siis JoA:n järjestämissä agikisoissa täällä. Edeltävästi treenit oli pakkasten takia jääny tosi vähiin, sen verran kuitenkin, että tiesin keppien menevän hyvänä päivänä hyvin:)

Minua ei jännittäny olevinaan yhtään ennen kisoja. Näin luulin, kunnes tuli ensimmäinen (helppo) rata. Rataan tutustumisessa mietin omia jalkoja, omaa sijoittumista, omaa ohjausta- enkä yhtään Hilppaa. No sehän sitten näkyikin. Palattiin ajassa vuosi taaksepäin niihin aikoihin, kun pussit oli mörköjä, keinut inhottavia ja muurinkaan yli ei voitu hypätä. Huoh ajattelin ja hetken jo päätin lopettaa koko lajin siihen.

Ilmeisesti siis jotenkin itse jännitin kovasti, enkä osannut koiraa tukea oikein. Jo kolmas hyppy meni ohjausvirheen takia kielloksi. Pussi oli sitten väärän värinen ja siitähän H palasi kesken kaiken takasi- sain sen kyllä menemään uudestaan ja vieressä tsempaten meni loppuun asti:) Seuraava este olikin keinu, jota H ei tunnistanut keinuksi- eli täyttä ravia päähän ja vasta siellä jarrut ja paniikkinappula:) Parin esteen päässä olikin jo puomi- jonka H tietysti luuli olevan keinu ja vetäsi jarrut jo ennen estettä. Houkuttelulla päästiin kuitenkin sekin ylös. Vielä vihoviimeisenä peikkona muuri, jonka yli H ei jotenkin vaan voinut hypätä. Kerrassaan kauhea rata siis. Olin kyllä melkoisen kovasti pettynyt itseeni sen jälkeen.

Ratojen välissä yritin H:ta saada syttymään ja kivasti se harjoitusesteillä onnistuikin. Lopuksi kuitenkin meni maneesin purua nenään ja H tuntui masentuvan aivan täysin aivastelustaan. No, seuraavalle radalle menin sillä asenteella, että jos saan H:n menemään puomin tai keinun, niin rata on mennyt hyvin. Muurikin peloitteli siellä. En edes jaksanut vaihtaa lenkkareita, vaan menin vaelluskengillä- ajattelin, että mitäpä tuosta, tärkeintä on saada koiran kummitukset parannettua.

H yllätti minut jo ensimmäisellä esteellä: ihmeellisesti siitä masentuneesta, alakuloisesta, leikkihaluttomasta kooikkerista löytyi joku palava into, kun päästiin esteille:) Ei se meno vauhdikasta ollut, mutta olipahan nyt kuitenkin. Muurit mentiin vierekkäin, että H:n ei tarvinnut arastella. Puomille se kiipesi ihan vauhdikkaasti ja keinun päässä vasta tajusi (taas) olevansa keinulla. Sen jälkeen pari estettä vähän arastellen, mutta sitten taas ihan kohtuullista menoa. Maaliintullessa aloin miettimään, että tulikos niitä virheitä? Ja piru vie: EI TULLUT! Aika ei ollu kummonen, mutta -3s riittää:) 

Rata on täsä (kiitos Anniinan:)

http://www.youtube.com/user/kooikerpoitsut#p/u/0/aaSF3KwYT7s

Onhan siinä vaikka mitä parantamista! Mutta ainakin minä muistan tsempata koiraani ja koirakin tuntuu siitä saavan rohkeutta lisää. Eihän meidän taso ole vielä nollaratojen arvoista, mutta tässä lajissa pärjää joskus tuurillakin:) Ihaillen katsoin kyllä mm. Ellan (lentävän luppakorvan liitolikka) ja Preetyn menoa! Kunpa joskus itsekin osais...

 

Hassua kyllä: me oltiin ykkösiä. Ainut nollatulos sinällään helpohkolla radalla. Onneksi siis muillekin sattuu ja tapahtuu:)

En siis ehkä vielä ole lopettamassa agilityä. Vielä kun saisi itselleen vähän (paljon) valmennusta, niin voishan tästä jotain tullakin:)

Nyt odotellaan H:n juoksuja, joiden pitäis alkaa lähiviikkoina. Sitten tulee treenitaukoa, toivottavasti jo pääsiäisenä päästäis kisaamaan:)