Sitten viimekirjoituksen Hilpan elämässä on tapahtunut kaikenlaista...

Tammi/helmikuussa käytiin muutamaan otteeseen agihallilla. Hilpan mielestä emäntä ison vatsansa kanssa oli lähinnä vain tiellä, mutta kivaa oli molemmilla! Kovasti on vielä esteiden harjoittelu kesken, mutta kyllä: TÄSTÄ ME TYKÄTÄÄN!!! Harmillista on se, ettei Joensuussa pääse käytännössä mihinkään seuraan harjoittelemaan, eikä tilanteeseen ole valoa näkyvissä... toivossa kuitenkin eletään!

Helmikuussa Hilpan elämä mullistui täysin: perheeseen muutti huutava mini-ihminen... Tämähän aiheutti sen, että H:n aktiviteetit ja myös lenkkeily kutistui noin puoleen entisestä... Hilppa suhtautui tulokkaaseen aluksi täysin välinpitämättömästi, sittemmin pieni ihmisalku on alkanut koiraakin kiinnostaa ja varsinkin silloin kun emäntä korkealla äänellä lässyttää pienelle, pitää myös Hilpan tulla tulokasta tutkiskelemaan. Useampaan kertaan onkin pienen kädet jo nuoltu... Itku aiheuttaa H:lle hieman harmaita hiuksia ja huolestumista ja jos kovin pitkään parkumista kuuluu, alkaa Hilppa levottomasti liikehtiä...

Mutta erinomaisesti tämä kooikkerityttö suhtautuu kyllä lapsiin. 8kk ikäistä emännän kummipoikaa pitää kylki edellä mennä tervehtimään ja kerran pääsi sekin vahinko tapahtumaan, että poika tarttui lapsen kunnon otteella H:n hännästä kiinni (vierestä vahtimisesta huolimatta...)- Hilpan reaktio oli vilkaisu lapsen suuntaan ja poistuminen paikalta. Ei säikähdystä eikä yhtään uhittelua! Kaverin 2,5 vuotiaan kanssa sitten kävellään peräkanaa ja jos emännän silmä välttää, niin kasvot olis kiva nuolla... Emäntä on siis enemmän kuin tyytyväinen ihanaan koiraansa, jonka kanssa ei tunnu saavan ongelmia juuri mistään aikaseksi!

Tokokoulussa (ja myös agissa) otettiin mini-ihmisen saapumisen jälkeen sitten PAAAAALJON takapakkia... Kun harvoin pääsee tekemään, niin Hilpan mielestä asiasta olis otettava kaikki ilo irti ja varsinkin leikittävä muiden koirien kanssa... H on ruvennut haukkumaan ja keskittymiskyky on ottanut vähintään puolivuotta takapakkia. Paikkamakuu pysyy (mutta taivaan lintuja toki katsellaan...) ja estehyppy (vähästä harjoittelusta huolimatta) sujuu hienosti, mutta jopa seuraaminenkin tuntuu vaikealta... Ehkäpä tässä vielä edistytään...

Päivisin käydään vaunulenkeillä läheisellä saarella... Siellä H on ollut vapaana ja loistavasti tottelee: vastaantulevat ihmiset (paitsi lapset) ei kiinnosta pätkääkään PAITSI jos ne sattuu puhumaan korkealla äänellä- se on Hilpan mielestä osoitus leikkihalusta ja sitten mennään- pylly heiluen ja innosta puhkuen;) Saarella päästään myös H:n lempipuuhaan- kepinheittelyyn, jota pikkukoikkeri jaksais loputtomiin. Ihanat hanget tekee hommasta koiralle fyysisesti haastavaa varsinkin kun saaresta jäälle on melko jyrkkä rinne... ja jäällehän emäntä tykkää kepit heitellä;) Välillä näkyy 30s pelkkää hengityksen huurua kun neiti kiipeää jyrkkää lumihankiseinää ylöspäin 5 senttiä kerrallaan... mutta sisua ja voimaa löytyy!

mäkeä ylös keppi tiukasti mukana!

ja välillä vauhtia tasaiselta...

kepin tappamiset...

... uus heitto, kiitos!

"ettekö vois tulla vähän nopeammin?"

kunnon lenkin jälkeen...

ja agin jälkeen...

 

Polvijärven näyttelyssäkin pyörähdettiin, tuomisina eh... näyttelyarvostelun yritän päivittää, mutta nyt on tyynnytettävä pienen ihmisen tarpeet ensin!

 

Aurinkoista kevättä!