Hilpan elämä on ollut tasaista hölmistelyä viimeaikoina! Lenkkeilyä ja tavallista kotikoiran elämää! Muutama viikko oli agilitystäkin taukoa, kun agikaveri Ella piti juoksunsa, eikä kentälle päästy. Tokoa ei ole emäntä just jaksanut ollenkaan...

 

Tauko teki varmasti hirvittävän hyvää koiralle. Lisäksi siirtyminen ulkokentälle auttoi Hilpan "jumeihin". Muutama kerta aloitettiin ja lopetettiin agility siihen, että käveltiin pitkin kenttää ja Hilppa sai kauheat palkat tekipä mitä tahansa estettä ITSENÄISESTI. Pelkästään tällä keinolla Hilppa on mennyt ISON askeleen eteenpäin sekä kädestä irtoamisessa, että motivaatiossakin! Muutaman viimekerran Hilppa on keskittynyt MINUUN, eikä esimerkiksi aina niin ihanaan Ellaan kentän laidalla:) Toki pikkukoiran on aina välillä nuuskuteltava kenttää, mutta pääosin riittää, että minä kutsun sitä, niin tyttö kiinnittää huomionsa takaisin minuun!

 

Ollaan siis päästy siihen, että Hilppa nauttii agilitystä, irtoaa jo vähän kädestä ja alkaa lukea ohjaustakin jo ihan kivasti. Lisäksi se on NOPEA! Mitäs sitten... NIIIN, MITÄ IHMETTÄ SITTEN??? 

 

Ongelmahan on siinä, että H:n emäntä on ihan tunari. Osaa juosta koiran kanssa, mutta sillä ei ole minkään maailman näkemystä koiran ohjaamisesta... Tekee ihan pöllöjä virheitä ja ohjailee ihan miten sattuu... Eli emäntä pitäis pistää kouluun (tai koira paremmalle ohjaajalle...)

 

Kepit oli Hilpalle kauhistus ja kun siinä lyötiin tarpeeksi monta kertaa päätä seinään, niin rupesin opettamaan keppejä käsiohjauksen sijasta kujilla. Nopeasti ollaan päästy niitä jo kaventelemaan, mutta saa nähdä, onnistutaanko tässä. Toivossa eletään!

 

Sunnuntaina Hilppa osallistuu Joensuun näyttelyyn. Sillä on karvaa enemmän kuin ikänä, mutta lähes karvaton se on silti... pääasia kuitenkin osallistumisessa! Kuviakin emäntä yrittää päivitellä, kunhan vauvalta joutaa!

 

Hilppa perheineen toivottelee aurinkoista kesänaloitusta!