Hyvää uuttavuotta vaan kaikille tutuille!

Hilppa otti vuodenvaihteen tapansa mukaan rauhallisesti. Ulkonakin käytiin ja ensimmäistä rakettia hieman jäi kuuntelemaan, sen jälkeen unohti koko paukkeen. Jos joskus saan aikaiseksi Hilpan luonnetestata, niin paukkuvarmuutta ei ainakaan tarvitse jännittää:)

Emäntä sai myös hankittua agilityn kilpailulisenssin ts. pakko kai se on uskaltaa sinne kisakentillekin. Hilppa menee esteitä jo varsin kivasti, on innokas ja saanut huimasti varmuutta lisää. Kepit menee vaihdellen, viimetreeneissä n. 70% oikein, muissa viimeinen väli piti juosta ohi... Irtoaminen on edelleen haastavaa ja eteenpäin menoissa Hilppa varmistaa minulta ennen joka estettä, että "tämäkö?" Onneksi sentään sietää jo sen, että minä viiden metrin päästä huidon "eteeneteen..." Ei tarvitse ihan vierellä olla viemässä:) Sen sijaan emäntä on sanalla sanoen ihan pa..a koko lajissa. Ohjauksista ei ole mitään hajua ja ihan metsässä ollaan niiden kanssa koko ajan. Onneksi Hilppa pystyy ketteryydellään paikkaamaan aika paljon minun mokia:)

Muiden koirien kanssa rähinöintikin on pääosin jäänyt. Agilityryhmässä Hilppa on se höpsö, joka käy muita kerjäämässä leikkiin KOKO ajan. Muutaman koiran kanssa Hilppa ei kyllä tule juttuun: niitäkin käy ensin leikkiin houkuttelemassa, mutta kun eivät suostu, niin jossain vaiheessa H:n mitta täyttyy ja tulee rähinää... Yllättäen nämä koirat on myös niitä, joiden "koira-arvo" on emännän mielestä varsin vähäinen- "seura-arvo" varmaan sitäkin suurempi...

Kooikkeriyhdistyksen kisat on tammikuussa Hyvinkäällä. Ollaan jokatapauksessa tuona viikonloppuna menossa Järvenpäähän, että kyllä houkuttais myös mennä kisakentät korkkaamaan. Toisaalta Hilppa on tottunut pehmeään maa-alustaan ja tuolla on ilmeisesti joku siisti keinonurmi? Kunhan pääsisin siihen mielentilaan, että kisat on HARJOITUSTA... sit voisin ilmoittautua... Jotenkin vaan hirveesti otan kierroksia nyt itse siitä kisaamisajatuksesta ja se ei tiedä hyvää jos OIKEESTI aikoo kilpailla...

Tietysti pahinta mitä voi sattua on se, että Hilppa päättää unohtaa koko agilityn ja keskittyy vaikkapa nuuhkimiseen... no onhan se vähän kallis jäljestysharjoitus, mutta ei siitä kyllä muuta haittaa olis...

Hilpan turkki on nyt pudonnut likipitäen kokonaan ja näyttelyt on unohdettu sen myötä joksikin aikaa. Meillä asustaa oikee ruskeapilkkuinen dalmis:) Mutta sellaisenaan Hilppa on mainio ja tykkää lapsesta aivan hulluna. Kahdestaan ne saa jo aika kivoja leikkejä aikaiseksi, Hilppa on tosin vähän jo yltynyt riehakkaaksikin välillä ja joutuu rauhoittelemaan. Kertaakaan se ei ole kuitenkaan tyttöä satuttanut vaikka miten olis riehunut ympärillä!

Kuvia varmaan sitten kun jaksan niitä koneelle siirtää:)