Eilen käytiin taas agilityssä Hilpsukan kanssa. Edistystä viimeviikkoon oli tapahtunut HIRVEÄSTI! (ts. valsseja ja jaakotuksia oli reilusti vähemmän, joten Hilpan ohjaukseenkin jäi aikaa...:)

Ensimmäiset esteet mentiin hienosti, mutta sitten Hilpalle tyypillisesti vauhti hiipui ja nuuhkuttelu alkoi... mietin, että mitä hittoa- kunnes ohjaaja kehotti käyttämään ääntä ja kannustamaan koiraa KOKO ajan... idiootti emäntä ei taas tuotakaan itse tajunnut: koira lähti kuin tykin suusta ja mentiin tosi pitkää pätkää hirveällä vauhdilla! Yksinkertaista, eikö? Olen jotenkin vaan ajatellut, että jos koko ajan sitä kehun ja hoputan, niin se keskittyy esteiden sijasta minuun... typerä ajatuskuvio, jonka voin jatkossa heittää hittoon, esteet kiinnosti enemmän kuin koskaan ennen!

Ja kun äänijänteet oli emännältä vihdoinkin saatu auki, niin takaaleikkauksetkin alkoi sujua ihan eri malliin. Hilppa tarvitsee vaan PALJON rohkaisua ja puskemista, niin kyllä se sitten irtoaa!

Ja parasta kaikessa oli se, että keinu menee ihan loistavasti! Oon pelännyt edes opettaa koko estettä, kun Hilpalla välillä on niitä mörköjä kaikkialla... viimeksi kokeiltiin ensimmäistä kertaa ja pienillä hidastuksilla meni ongelmitta. Nyt eilen sitten ensin hidasteltiin ja lopulta annoin vaan mennä: naksutin aina kun keinu kolahti maahan... Hilppa hidastaa kyllä keinun liikkeellä, mutta minusta oikein sopivasti. Kontaktialustalla kosketuskin meni monta monituista kertaa putkeen 2o2o...

Kaikkiaan oikein tyytyväinen eiliseen. Rata (hyppäri) jota eilen tehtiin, oli varmaan mölli/1-luokka tasoa, ja alkoi mennä jo oikein kivasti. Harmi vaan, että kurssia on jäljellä enää neljä kertaa, jonka jälkeen meillä ei talveksi ole mitään treenimahdollisuuksia... toivoa sopii, että jotain ihmettä vielä tapahtuis!